torstai 29. heinäkuuta 2010

Möllitoko 29.7

Oltiin tokoilemassa pikkusen otuksen kanssa Parikkalan koiraharrastajien järkkäämässä möllitokossa. Tuomarina Iina Terävä, tässä liikkeet koottuineen selityksineen:
Luoksepäästävyys 7, ei ilmeisesti huomannut tuomaria heti, joten säikähti ja pakitti taakseni. Tuli kuitenkin moikkaamaan pienen houkuttelun jälkeen.
Paikallaolo 5, paineistui ilmeisesti niin paljon luoksepäästävyydestä, joten arvasin, että tästä ei seuraa mitään hyvää. Toisella käskyllä maahan, ensimmäisen minuutin pyöritteli päätään ja tarkkaili muita koiria, kerran siirsi tassujaan ja viimeisen puolen minuutin aikana hivuttautui sitten istumaan. Kävin korjaamassa ja jäi kuitenkin hyvin. Virallisissahan olisi mennyt nollille, mutta saatiin vähän säälipisteitä, kun pysyi muuten.
Seuraaminen kytkettynä 10, miun makuun armotonta lahnailua ja hidastelua, kontakti putoili jatkuvasti ja koira ei ollut ollenkaan mukana.
Seuraaminen taluttimetta 9½, oma moka, alkuperusasento vino, joka pudotti sitten pisteitä. Seuraaminen vähän parempaa, mut edelleen ihan liian innotonta ja matalavireistä, loppua kohden joka tapauksessa parani.
Liikkeestä maahanmeno 8½, ensimmäisellä käskyllä jäi seisomaan, toisella oikeasti hidas maahanmeno. Muuten kai ihan hyvä, nopea ja siisti loppuperusasento.
Luoksetulo 10, yleisöllä oli ainakin hauskaa! Sindi tuli järjettömillä loikilla ja innolla luokse, se on maailman huvittavin ötökkä. Alussa vähän katteli muualle, videolta näkee.
Liikkeestä seisominen 9½, käänsin kropan koiraa kohti, kun pyysin sivulle, joten Sindi tarkkana elekielen lukijana väisti, joten jäi liian taakse.
Estehyppy 10, järkyttävää matelua. Normaalisti menee laukalla esteen yli, nyt vaan köpötteli.
Kokonaisvaikutus 10, hyvää yhteistyötä kuulemma. Yhteensä pisteitä siis 176, eli alo1olisi napsahtanut sijoituksella 6/7. Vaikka paikallaolo olis mennyt nollille niin pisteitä olisi jäänyt kuitenkin vielä 161 ;) Loppuun vielä video meidän luoksetulosta.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kesäkesäkesä


Nyt nautitaan loppulomasta täysillä, perjantai ja lauantai vietettiin mökillä, koirat ui ahkerasti, ihana nähdä miten Sindikii innostuu uimaan vaikka koskaan ennen ole uinut. Ja erilainen erinomainen liikuntamuotohan tuo on, syksyllä ja talvella ehtii ihan tarpeeks kävellä. Aada on kestänyt hyvin irti, itsevarmastihan se edelleen lähtee kauas, mut oon mennyt piiloon aina kun näyttää, että korvat on häviämässä. Jossain vaiheessa se on sitten aina tajunnut, että hei nyt joku puuttuu ja lähes paniikissa alkanut etsimään. En nyt tiedä, että onko se kuitenkaan niin rohkea, että lähtis oikeasti kauas vai meneekö sen raja siinä missä se ei enää mitenkään näe/kuule minuu. Turhan kauas se joka tapauksessa välillä lähtee, tosin itsepähän se tietää (toivottavasti...)

Viime viikko oli vähän viileämpi, joten oli hyvää aikaa treenata Aadan kanssa keppejä ja kiertoja. Verkkojen kanssa venklataan nyt, tällä hetkellä kolme verkonpätkää oon saanut pois, ilman että alkaa hyppimään pois. Välillä on enemmän, joskus vähemmän, riippuu aina mitä tuo keksii. Noita tuskin tarvitsee kuitenkaan laittaa enää takaisin, sen verran varmaa alkaa pujottelu olla. Noilla mennään kuitenkin jonkin aikaa, sillä jos otan neljännen pois, alkaa oikomaan saman tien, niin taitava se ei sentään vielä ole. Se patoaa hirmusesti istuessaan ja odottaessa käskyä ja lupaa liikkua, se vetää semmosella vauhdilla ja äänellä..... Huomasin, ettei se pysty työskentelemään kovin pitkää, joten otettiin joko pelkkää kiertoa tai keppejä, nyt keskittyy vaikka ottaa kiertoja sekä keppejä. Ei tuo haukkuminen/karjuminen haittaa jos se oikeasti keskittyy myös tekemiseen ja tekee kunnolla. Pitää olla tarkkana.
Otettiin äsken myös muutaman kerran kulmia kepeille, pyrin nyt, että viimeistään viikon lopussa pystyisin lähettämään Aadan keppien keskeltä kummalta puolelta tahansa kumpaankin päähän, nyt se menee noin toisen keppivälin kohdalta.

Sindin kanssa ollaan treenailtu tokoa vaan. Oon pyrkinyt mahdollisimman nopeaan ja innokkaaseen suoritukseen, tekniikka ei ole ollut meille nyt niin tärkeä, toistaiseks riittää, että Sindi tekee vauhdilla ja iloisesti. Siinä ollaankin mielestäni onnistuttu hyvin, häntä heiluu jatkuvasti seuruussa ja jäävät on nopeita, maahan se tosin ei edelleenkään suostu menemään nurmella.
Aloitettiin myös treenaamaan ruutua, viedään yhdessä lelu/namit ruutuun ja lähetän sitten vähän kauempaa sinne, jotta heti alussa Sindille jäis ruudusta mielikuva, että nyt juostaan! Tähän mennessä ainakin on lähtenyt nopealla laukalla ruutuun, namit ehkä toimii Sindillä paremmin, kuollut lelu ei sitä innosta. Pitää muistaa sisällä nyt vaikka aluks ottaa maahanmenoja milloin missäkin tilanteessa ja mahdollisimman yllättäen, tätä liikettä me ei nyt pilata heti alkuunsa.

torstai 8. heinäkuuta 2010

Agikisat Mikkeli 10.07

Hyppyradan tuomaroi Elina Hannikainen, simppeli perusrata, jossa ei meille mitään haastavaa (paitsi aika...). Aika suoraa pätkää koko rata. Alussa vähän hidastelua, suoralla sain kuitenkin liikkumaan. Oletin kuitenkin, että menee putkeen vaikka lähtisin itse jo liikkumaan seuraavalle, mut ei. Kävi suulla, mut seuras sit minuu. Eli vitonen siitä. Loppurata menikin ihan kivasti, kepeilläkin alkoi oikea rytmi löytyä viimesten keppien aikana. Laskeskelin, että jos ei olis tullut tuota ylimääräistä lenkkiä ja Sindi olis parissa kohdassa liikkunut reippaammin, oltais alitettu ihanneaika. Tulos siis yhteensä 15,63.

Toiselle radalle lähdettäessä päätin, että nyt ei enää yhtään tommosta täysin turhaa ja äärettömän ärsyttävää virhettä, ainakaan ohjaajan suunnalta. Jarmo Jämsä oli kehitellyt ihan kivan radan, sain vaan valssailla lähes joka kohdassa, koska Sindihän ei edelleenkän kestä takaaleikkausta. Puomin alastulolla vähän hidasteli, keinun meni nätisti, mut aavistuksen hitaasti siihen nähden, mitä vauhtia se normaalisti menee. Aan edessä sitten pysähtyi kokonaan ja katto tuomaria, hyvin kuitenkin tuli sitten eikä pahemmin edes hidastellut. Tuloksena kuitenkin siis 0 ja yliaikaa jonkun verran (tuloslapuissa ei ollut kuin ratavirheet eikä jaksettu jäädä odottelemaan tuloksia taululle...). Jotenkin miusta alkaa tuntua, et Sindi on kehittänyt itelleen jonkun jännityksen kisoihin tai sit se on niin kaavoihin kangistunut, ettei toimi muilla kentillä, jota en kyllä ihan usko. Miun mielestä en edes jännitä itse kisoissa, joten miten koira sitten? Äh, pitää nyt kouluttaa tuo Aada kisavalmiiks, sen kanssa pääsis lokakuun lopussa jo kisoihin (hmm nää suuret tavotteet). Sindin kanssa ainakin jatketaan harrastusta, mut en tiiä mennäänkö kisoihin jos tuo ei oikeesti juokse.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Mä tahdon nähdä kaiken ja jokaista rakastaa



Treenikoosteet vai mätsäriuutiset ensiksi? Okei, mätsärit eka, kun vielä jotain muistan.

Eli tänään Sulkavalla meni aamupäivä aika mukavasti. Auton lämpömittari näytti 27 astetta, huhhuh, oliskohan lämmin päivä tulossa?
Kehät oli nurmikentällä, jota ei oltu pitkään aikaan leikattu, joten Sindin liikkeet oli vähän mitä oli. Joka tapauksessa Sindille sininen ja sijoittui lopulta ensimmäiseks ja bis-kehässä vielä sitten 4. Aadalle punainen nauha ja toinen sija, ei malttanut enää lopussa seisoa, tolle pitää tehdä jotain. Kirjaimellisesti oikeesti juoksin kehästä toiseen, koiraa vaan piti välissä vaihtaa, on tää rankkaa. Mutta siis saldona Aada PUN2, Sindi SIN1 & BIS4.

Seuraaminen on Sindillä ihan hyvällä mallilla, eka pätkä aika lailla BH-kaavion tapainen, hyvä kontakti ja paikka, lopussa keskittyminen hieman herpaantui, näkyi käännösten venymisenä ja pomppimisena, muuten ei oikeastaan mitään vikaa. Seuraavat pätkät ihan lyhyitä, pääpaino vauhdin muutoksissa, ei mitään erityistä.
Jääviä treenattiin ihan vaan idarilla, istumisessa tarjosi eka maahanmenoa, mut pienen muistutuksen jälkeen jäi oikein. Myös muut hyviä ja nopeita, lähti reippaasti epäröimättä mukaan, mikä oli tosiaan meillä joskus ongelma. Toisella kerralla tuli jotain häikkää ilmeisesti ja siirtyi seisoessaan minuu kohti, mut tätä ei sitten toistanut.
Paikallaolo erinomainen, ehkä kolme minuuttia, selkä koiraa kohti. Makasi rauhassa, mut kuitenkin riittävällä vireellä, ei edes ilmeisesti vilkuillut muualle. Yllätyin positiivisesti erityisesti siitä, ettei edes yrittänyt ennakoida perusasentoa! Lisäks kiertelin taloa ja aiheutin erilaisia häiriöitä, ei vaikutusta.
Vähän eilen aloittelin luoksaria olkkarissa, namialusta koiran takana sekä miun takana. Sindihän osaa pysähtyä käskystä, joten liitin vain sen luoksetuloon. Sisällä tuo ei kovaa tule, joten paikka oli optimaalisin onnistumisen kannalta. About 40% suorituksista pysäytin ja lähetin takapalkalle ja muuten annoin juosta suoraan hakemaan miun takaa palkan. Nopeesti Sindi tajus idean enkä huomannut hiipimistä tai hidastelua, pitää vaan muistaa edetä tarpeeks rauhallisesti, ettei vahingossakaan rikota liikettä.

Aadan kanssa ollaan oikeastaan otettu vaan jotain perusasentoja, seuraamisia ja keppejä muutaman kerran, ei siis mitään maailmaa mullistavaa, heh.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Party everyday


Oliskohan pitänyt jo alkuviikosta kirjotella jotain treeneistä, kun tää muisti on mitä on. No, käytiin koirien kanssa maanantaina ja tiistaina agittamassa kentällä omatoimisesti. Maanantaina Sindin kanssa otettiin suht helppoa pätkää, takaakiertoja ja irtoamisia lähinnä. Ei mitään erityistä ongelmaa, meni aankin ilman ongelmia. Aadan kanssa otettiin hyppy-putki-hyppy-hyppy sarjaa niin, että viimeiset hypyt oli avokulmassa, meni yllättävän pienellä kaarella, tosiaan ollaan treenattu vain sankolla muutaman kerran. Tutustuttiin myös renkaaseen, ei yrittänytkään välistä, tosi hyvä.
Tiistaina rakennettiin Sindille ihan kiva joku vajaa 20 esteen rata, pääasiassa piti pitää koira hallussa vaan kokoajan, lähes joka esteeltä pystyi valitsemaan väärin. Piti olla vaan tarkkana vartalon kanssa, ettei vahingossakaan anna vääriä ohjeita. Tääkin meni yllättävän hyvin, kepeistä meni ensimmäisestä välistä vaan läpi, kun en älynnyt valssata ennen. Kontakteilla jäi taas taivastelemaan, tai no puomilla ja aalla, keinunhan se menee oikeasti kovaa. Palkkailin sitten alhaalla ja tuli reippaasti.
Aadan kanssa erilaisia hyppy-putkiyhdistelmiä ja kasia hypyllä. Nopeaoppinen likka kyllä on, kolmas kerta kun käytiin treenaamassa kunnolla ja nyt jo menee noin hyvin! Pituutta vähän aloteltiin, eka otti vauhtia itse esteestä, mutta kun palkkaa ei herunutkaan niin hyppäsi sitten kunnolla.

Keskiviikkona sitten suunnattiin kohti Kerimäkeä mätsäriin taas pitkästä aikaa. Tuomarina Anuriikka Poutala, kennel Hertta-Ässän. Sindi ja Aada pääsivätkin sitten pyörähtämään molemmat pari kertaa kehässä, kun selvittiin ilmoittautumisesta. Sisko ja Aada kiilasivat hyvällä suorituksella ensimmäisiksi, Aada oli älyttömän upeesti! Veli ja Sindi sijoittuivat sitten neljänneksi, hyvin siis meni molemmilla :). Vein Aadan yhdistettyyn FCI 3, 4 ja 9-kehään ja ilmeisesti melko pitkä ilta oli tehnyt tehtävänsä ja tuntui, että Aadaa kiinnosti kaikki muu paitsi esiintyminen, pelkäs jopa tuomaria vähän, tähän pitää kyllä tulla muutos. Selkä köyryssä seisoi, kun ei oikein huvittanut, mutta liikkui hyvin. Sisko handlasi sitten Sindin, joka esiintyi ihan edukseen mielestäni. Aadan sijoitus oli sitten lopulta kolmas, Sindi ei pärjännyt.

Eikä tää tähän päättynyt, torstaina matkattiin vielä Parikkalaan mölliagiin. Sindillä kaks starttia, ykkösluokassa ja 2-3luokan tasoisissa. Ykkösluokan rata oli helppo, ainut kohta, mikä mietitytti oli putkesta vienti aalle. Aa oli aika tarkasti mutkaputken takana, jonka päät osoittivat täysin vastakkaiseen suuntaan aahan nähden. Sindi ei kuitenkaan yhtään edes epäröinyt, reippaasti vaan juoksi aalle. Vähän alastulolla vilkas tuomaria vauhtia hidastaen, mut ei jäänyt taivastelemaan. Hieman hitaat kepit, hyvä aloitus joka tapauksessa. Sain vietyä kunnialla toiseksi viimeiselle esteelle, pussille. Yllättäen Sindi kieltäytyi sitten kokonaan menemästä sinne ja kolme kieltoahan siitä tuli eli hylky. Tuli läpi sitten, kun kangas nostettiin ylös ja päästiin maaliin.
Toinen rata oli sitten aika mielenkiintoinen, alku oli aika peruskauraa, looginen. Aan jälkeen oli sit pimeitä kulmia putkeen ja muuta, esim. vapaavalintainen putken pää, mitä ei nykyisin paljoa näekään. Tällä radalla Sindin vauhti ei ollut vauhti niin hyvä ja kontakteilla turhaa varmistelua, muuten tosi hyvä taas. Mut se pussi... Ei mennyt taaskaan ja hylkyhän se siitä taas saatiin, pitää nyt tosissaan ottaa pussi treenattavaks!
Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvä, että käytiin, nyt tietää missä Sindi melko varmasti onnistuu ja mikä kaipaa vielä treeniä. Luotan nyt aahankin, ehkä se menee kisoissakin sen ilman muttia.